loving you listener

 Muutama postaus taaksepäin mainitsin pienen karvaturrin, joka ansaitsee oman postauksen. Kyseinen karvaturri on Vili, viralliseltä nimeltään Loving you listener, mun perheen koira. Tai no virallisesti se on puoliksi mun ja puoliksi isän, mutta sinänsä koko perheen koira. Meillä on aina ollut perheessä koira ja en osaisi omalle kohdalle kuvitella elämää kokonaan ilman lemmikkiä. Nykyään kun en enää vanhempien kanssa asu, on Vili aina pari kertaa kuukaudessa täällä päin. Välillä vähän enemmän ja välillä vähemmän. Hirveän tiheästi ei nyt tietysti viiti kuljetella, ettei ala stressaamaan. Ajomatkaa suuntaansa on tosin onneksi vain 20-30min.

Noi ylemmät kuvat on otettu niihin aikoihin kun Vili tuli meille, eli kesällä 2009. Muistan sen päivän varmaan ikuisesti kun käytiin hakemassa se. Vili oli kaikista pennuista vauhdikkain ja iso kokoisin. Automatkan se istu kiltisti mun sylissä ilman mitään isompaa itkua. Kotona se oli heti hirveän utelias ja tutki rohkeasti uusia paikkoja. Se oli myös tajuttoman seurallinen heti alusta alkaen, ei aristellut yhtään esimerkiksi syliin tulemista. Ensimmäiset yöt nukuin alakerrassa patjan kanssa, ettei Vilin tarvinnu heti jäädä öisin yksin. Yksinolon kanssa ei kuitenkaan myöskään missään vaiheessa ole ollut mitään ongelmaa.

Vili kasvoi nopeasti ja se onkin suhteellisen isokokoinen westieksi. Niin tosiaan, rotu on tosiaan valkoinen länsiylämäänterrieri, tutummin ehkä joillekin westie. Se, että se on terrieri näkyy luonteessakin hyvin. Aina pitää olla vähän itsepäinen ja uhitella joillekin asioille. 

Ja niinkuin arvata saattaa, Vili on mulle ihan tajuttoman tärkeä. Ei pelkästään lemmikki, vaan myös perheenjäsen sekä paras ystävä. Ainahan toi kuulostaa hieman kliseiselle, mutta kliseet on yleensä vaan niin totta. Ikävöin sitä samalla tavalla kuin muitakin ystäviäni ja tykkään viettää sen kanssa aikaa. Parhaita hetkiä on ne, kun esimerkiksi käpertyy viltin alle lukemaan kirjaa Vili vieressä. Tai esimerkiksi se, kun kerran olin surullinen ja itkin yksin kotona. Vili tuli mun luo, istui syliin ja alkoi tökkimään kuonolla sekä nuolemaan kyyneleitä pois. Hirveän lohduttavasti. Musta on ihanaa, kun kotona on joku joka varmasti odottaa sua ja on innoissaan sun näkemisestä.

Vili on todella ihmisrakas, niinkuin aikasemminkin sanoin. Se tutustuu mielellään uusiin ihmisiin, mutta puolustaa myös perhettänsä. Esimerkiksi kerran oltiin iltalenkillä hämärällä pururadalla ja vanhempi mies henkilö tuli vastaan. Vili jäi paikoilleen seisomaan, kyyristi selkäänsä ja alkoi murisemaan varoittavasti. Uudet ihmiset on kuitenkin heti sen parhaita kavereita, jos vaan menee kunnolla tervehtimään ja mieluusti polvistuu maan tasalle.

Vili on myös todella fiksu koira. Poikaystäväni äiti ei ole koiraihmisiä ja sillon kun hän on kylässä, on Vili paljon rauhallisempi. Ei edes koita mennä syliin tai muutenkään kiinnitä paljoa huomiota. Mutta jos ihminen on sellainen joka koirista yhtään pitää, on tää poika varmasti kokoajan tekemässä tuttavuutta ja katsomassa jos sais vähän rapsutuksia.

Toisten koirien kanssa Vili tulee ihan hyvin toimeen, kunhan koirat eivät ole isoja. Sen kimppuun kävi pentuaikoina iso koira metsällä lenkillä ollessaan ja siitä on jäänyt ilmeisesti jonkinlaiset traumat. Isoja koiria se siis pelkää, mutta hieman pienempien kanssa tulee hyvin toimeen.

Ja koska terrieri Vili sattuu olemaan, himoitsee se myös paljon aktiiviteetteja. Kunnon lenkit on sen mieleen ja veikkaisin parhaimmiksi niitä, kun kävellään parin kilometrin päässä olevaan koirapuistoon. Tosin Vili on myös aika nössö, se ei nimittäin koirapuistossa lähde yksin juoksentelemaan niinkuin koirat yleensä. Se haluaa seuraa, niinkuin aina. Jos koirapuistossa ei ole muita koiria, pääsenkin itse juoksentelemaan ja leikkimään koiraa. Mitä sitä ei lemmikkinsä eteen tekisi..

Yhteenvetona voisin sanoa, että Vili on ihan mahtava. Sillä on ihana, oma persoona sekä mukavasti luonnetta. Se ymmärtää (ainakin välillä) ja on seurallinen. Eli mulle ja meidän perheelle aivan täydellinen.