i rave you

Mulla ei oo oikeestaa mitään erikoista kirjoitettavaa. Viikonloppu meni nukkuessa ja rentoutuessa ja nyt on taas uusi työviikko korkattu. Muutamia muutoksia on taas mahdollisesti mun pieneen elämään tulossa, mutta mikään ei ole varmaa vielä. Joten ei niistä sen enempää. Ajattelin tyhjentää puhelimesta kuvia ja kokosin niistä pienen kollaasin tänne, eli huonolaatuisia puhelinkuvia tiedossa, hah.

1. Pikkasen väsynyt naama perjantaina työpäivän jälkeen. Noi silmäpussit oli ihan järkyttävät, kuvassa tosin näytän enemmän hakatulle. 2. Edes kahvikone ei ilmeisesti auttanut tohon väsynaamaan. 3. Uusvanha laukku jostain kuukauden takaa. Ainut löytö Hulluilta Päiviltä, joista on varmaan joku miljoona vuotta. 4. Tommonen fisu ois helmi saada kotiin akvaarioon. Pitäs tosin akvaario hommata ehkä eka. Ja kämppä minne tollanen mahtuis. 5. Joku viikonloppu kahvittelemassa. Tosin petin rakkauteni kahvin ja maistelin minttukaakaota. 6. Hajosin totaallisesti kun yks päivä katoin jääkaappiin. Pitäs varmaan käydä useemmin kaupassa. Lähetin äitillekin tän kuvan, se tais vähän huolestua.

7. Ruokaa omnomnom. Veikkaisin, okei tiedän, että tässä on tekeillä wokkia. Tosin ilmeisesti wokkipanulle ei noi einekset ollu ainakaan tossa vaiheessa päässyt. 8. Lisää ruokaa oms noms. Tällä kertaa en edes huijaa tehneeni tuota jumaloitavaa pasta-annosta itse, vaan kiitos menee Napolin kokille. 9. Lika a boss. Vili tykkää vähän leikkiä pomoa. 10. Oli tossa hetki sitten kirppispöytäkin, pääsinpäs vanhoista vaatteista eroon ja sain vähän rahaakin. 11. Kyllä, joskus töissäkin voi tylsyys iskeä. Mä oon näköjään käyttänyt luovuuteni silmien piirtämiseen, ei sinänsä yllätys. Noita löytyy vähän joka paikasta. 12. Oon ihan rakastunut tohon jääteehen. Kirskikan makuista oih. Coffee Housesta ainaski löytyy.

all of the lights

  

 Viikonloppu alkaa pikkuhiljaa lähenemään loppua ja uusi viikko alkamaan. Oli muuten ihan sika jees, kun viikonloppu tuntui pitkästä aikaa ihan oikeasti viikonlopulle. Sunnuntaimasennustakaan ei ole huomattavissa, vaan ihan innolla lähden taas uutta työviikkoa kohti.

Perjantaina jäin töiden jälkeen suoraan kaupunkiin odottelemaan poikaystävää. Tarkoitus oli mennä heti ekana syömään, mutta aamulla liukasteltuani bussiin korkokengissä, tajusin että pitäisi varmaan päivittää kenkävarastoa hieman talvisemmaksi. No, eikun Ideaparkkiin hakemaan yhdet enemmän kuin kauniit ylipolvensaappaat. Kerrankin kävi muuten tuuri; onnistuin ostamaan viimeisin 36 koon! Yleensä kaikki pienet koot on menny. Mutta kenkien hakemisen jälkeen suunnattiin Hookkiin syömään. Oli taas ihan ylihyvää. Muuten perjantai meni ihan letkeissä tunnelmissa, käytiin katsomassa muutamat kylkiluisu mestat ja kahvittelemassa.

Lauantaina innostuinkin sitten myös itse hieman driftailemaan. Oon aina tykännyt katsella driftausta, mutta kyydissä oleminen ei oo ollu yhtä hauskaa. Yleensä pelkään että auto menee jotain tolppaa päin. No, jälleen kerran jääräpäisyys iski ja päätin, että mä opettelen sen itse niin ei tarvii pelätä niin paljoa. Ja nyt voin sanoa koko sydämmestäni, että oli ihan sika hauskaa! Pakko päästä tänään vielä hieman kylkiluisuttelemaan.

Lauantaina käytiin myös katselemassa Särkänniemessä jotain valoshow juttuja. Mun visuaalinen silmäni kehräsi tyytyväisyydestä ja kamera oli kyllä kovassa käytössä ja pakkohan niitä kuvia on tähän postaukseen iskeä.

Mä lähden nyt heittämään kevyttä meikkiä naamaan ja odottelemaan, että jokos se poikaystävä kotiutuisi auton kanssa niin pääsisi vielä vähän leikkimään.

PS Mulla on kriisi näiden kuvien kokojen kanssa kun ne näyttää jotenkin hirveän pienille. Tästä lähtien koitan lisätä ne vielä vähän isompina.

loving you listener

 Muutama postaus taaksepäin mainitsin pienen karvaturrin, joka ansaitsee oman postauksen. Kyseinen karvaturri on Vili, viralliseltä nimeltään Loving you listener, mun perheen koira. Tai no virallisesti se on puoliksi mun ja puoliksi isän, mutta sinänsä koko perheen koira. Meillä on aina ollut perheessä koira ja en osaisi omalle kohdalle kuvitella elämää kokonaan ilman lemmikkiä. Nykyään kun en enää vanhempien kanssa asu, on Vili aina pari kertaa kuukaudessa täällä päin. Välillä vähän enemmän ja välillä vähemmän. Hirveän tiheästi ei nyt tietysti viiti kuljetella, ettei ala stressaamaan. Ajomatkaa suuntaansa on tosin onneksi vain 20-30min.

Noi ylemmät kuvat on otettu niihin aikoihin kun Vili tuli meille, eli kesällä 2009. Muistan sen päivän varmaan ikuisesti kun käytiin hakemassa se. Vili oli kaikista pennuista vauhdikkain ja iso kokoisin. Automatkan se istu kiltisti mun sylissä ilman mitään isompaa itkua. Kotona se oli heti hirveän utelias ja tutki rohkeasti uusia paikkoja. Se oli myös tajuttoman seurallinen heti alusta alkaen, ei aristellut yhtään esimerkiksi syliin tulemista. Ensimmäiset yöt nukuin alakerrassa patjan kanssa, ettei Vilin tarvinnu heti jäädä öisin yksin. Yksinolon kanssa ei kuitenkaan myöskään missään vaiheessa ole ollut mitään ongelmaa.

Vili kasvoi nopeasti ja se onkin suhteellisen isokokoinen westieksi. Niin tosiaan, rotu on tosiaan valkoinen länsiylämäänterrieri, tutummin ehkä joillekin westie. Se, että se on terrieri näkyy luonteessakin hyvin. Aina pitää olla vähän itsepäinen ja uhitella joillekin asioille. 

Ja niinkuin arvata saattaa, Vili on mulle ihan tajuttoman tärkeä. Ei pelkästään lemmikki, vaan myös perheenjäsen sekä paras ystävä. Ainahan toi kuulostaa hieman kliseiselle, mutta kliseet on yleensä vaan niin totta. Ikävöin sitä samalla tavalla kuin muitakin ystäviäni ja tykkään viettää sen kanssa aikaa. Parhaita hetkiä on ne, kun esimerkiksi käpertyy viltin alle lukemaan kirjaa Vili vieressä. Tai esimerkiksi se, kun kerran olin surullinen ja itkin yksin kotona. Vili tuli mun luo, istui syliin ja alkoi tökkimään kuonolla sekä nuolemaan kyyneleitä pois. Hirveän lohduttavasti. Musta on ihanaa, kun kotona on joku joka varmasti odottaa sua ja on innoissaan sun näkemisestä.

Vili on todella ihmisrakas, niinkuin aikasemminkin sanoin. Se tutustuu mielellään uusiin ihmisiin, mutta puolustaa myös perhettänsä. Esimerkiksi kerran oltiin iltalenkillä hämärällä pururadalla ja vanhempi mies henkilö tuli vastaan. Vili jäi paikoilleen seisomaan, kyyristi selkäänsä ja alkoi murisemaan varoittavasti. Uudet ihmiset on kuitenkin heti sen parhaita kavereita, jos vaan menee kunnolla tervehtimään ja mieluusti polvistuu maan tasalle.

Vili on myös todella fiksu koira. Poikaystäväni äiti ei ole koiraihmisiä ja sillon kun hän on kylässä, on Vili paljon rauhallisempi. Ei edes koita mennä syliin tai muutenkään kiinnitä paljoa huomiota. Mutta jos ihminen on sellainen joka koirista yhtään pitää, on tää poika varmasti kokoajan tekemässä tuttavuutta ja katsomassa jos sais vähän rapsutuksia.

Toisten koirien kanssa Vili tulee ihan hyvin toimeen, kunhan koirat eivät ole isoja. Sen kimppuun kävi pentuaikoina iso koira metsällä lenkillä ollessaan ja siitä on jäänyt ilmeisesti jonkinlaiset traumat. Isoja koiria se siis pelkää, mutta hieman pienempien kanssa tulee hyvin toimeen.

Ja koska terrieri Vili sattuu olemaan, himoitsee se myös paljon aktiiviteetteja. Kunnon lenkit on sen mieleen ja veikkaisin parhaimmiksi niitä, kun kävellään parin kilometrin päässä olevaan koirapuistoon. Tosin Vili on myös aika nössö, se ei nimittäin koirapuistossa lähde yksin juoksentelemaan niinkuin koirat yleensä. Se haluaa seuraa, niinkuin aina. Jos koirapuistossa ei ole muita koiria, pääsenkin itse juoksentelemaan ja leikkimään koiraa. Mitä sitä ei lemmikkinsä eteen tekisi..

Yhteenvetona voisin sanoa, että Vili on ihan mahtava. Sillä on ihana, oma persoona sekä mukavasti luonnetta. Se ymmärtää (ainakin välillä) ja on seurallinen. Eli mulle ja meidän perheelle aivan täydellinen.

if you feel it, say hell yeah

Wuhuu sain itseäni niskasta kiinni, eli päivitystä tiedossa! Elämä sujuu tällä hetkellä oikein mukavasti, nimittäin sain vakituisen päivätyön. Hyvästi jatkuva epävarma työtilanne sekä ikuiset ilta- ja viikonloppuvuorot. Luultavasti käyn paukuttulemessa aina välillä kassakoneita, koska se on kuitenkin myös ihan mukavaa vaihtelua. Mutta tosta vakkarityöstä oon kyl iloinen; työ on mukavaa, työkaverit ja esimiehet on ihan parhaita ja muutenkin se, että on päivät töissä eikä kotona on ihan mahtia. Huomenna on eka viikko takana ja ei ole kyllästyttänyt vielä yhtään, eikä toivottavasti ihan heti kyllästytäkkään. Vaikka tosin itseäni yhtään tuntien, tiedän että jossain vaiheessa alan perinteisesti tuuliviirilaisena ihmisenä etsimään uusia haasteita. Mutta tavoite ois pysyä tuolla sopimuksen loppuun, joka on siis puoli vuotta.

Mutta ei työasioista sen enempää. Muutenkin on mennyt ihan mukavasti, mitään erikoisempaa ei ole tapahtunut. Hieman oli hektistä aikaa yhden läheisen sairastellessa, mutta sekin on nyt takana päin. Muutenkin tässä on tullut nähtyä välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän ihmisiä. Pari viikkoa taaksepäin oltiin juhlimassa yhden ihanaisen synttäreitä ja ilta meni oikein mukavasti, vaikka kuningas alkoholi olikin vähän liian isossa roolissa. Ajatus juomisesta ällöttää vieläkin.

Viime viikonloppuna käytiin avopuolison (tästä lähtien kirjotan kyllä poikaystävä. Vihaan sanaa avopuoliso.) kanssa Näsinneulailemassa, akvaariossa ja syömässä. Mukava päivä oli, vaikka aluksi korkeuksiin meneminen pelotti. Mulla on ihan törkeä korkeenpaikan kammo, mutta pelkoja on välillä kiva voittaa. Syömässä käytiin Hookissa, joka olikin uus tuttavuus. Tykättiin sen verran paljon, että on ihan mahdollista että meidät löytää sieltä taas huomenna..

Mutta koska tää kirjottaminen puuroutuu taas nii isken loppuun vähän kuvia kivoista maisemista. Palaillaan seuraavan kerran sitkun kiinnostus iskee.. :-D

PS Ulkoasu koki pienen muutoksen. Tällä hetkellä jotenkin yksinkertasuus vain toimii. Jotain vois ehkä viel keksiä, saas nähä. Ja on muuten aika hauskaa että mulla on uus ja arvokas järkkäri mut silti bannerikuva on joku webillä otettu..?

food and stuff

Onneks en oo ikinä rajannu tätä blogia mihinkään tiettyyn aihepiiriin niin voin hyvällä mielellä postailla ruokakuviakin. Jotka on muuten loppupeleissä enemmän kuin turhia. Mutta silti koska ruoka on yks mun lempiasioista, on siitä kiva välillä vähän höpötelläkin.

Mä en ole ikinä suhtautunut ruokaan liian vakavasti. En koeta syödä mitenkään erityisen terveellisesti, yleensä se tulee aika automaattisesti. (Vaikka noi ylemmät kuvat ei ehkä sille näytä, hah.) En tosin ala nyt erityisemmin mun ruokatottumuksia selittelemään, mutta ruuasta pitää osata nauttia eikä sitä saa ottaa niin vakavasti.

Eilen tuli käytyä avopuolison kanssa Hesessä valmistautumassa talven pulkkakisoja varten (läskit menee pulkalla kovempaa, jos joku ei tajunnut) ja sen jälkeen kahvittelemassa. Tuntuu muuten että oon niitä harvoja ihmisiä jotka melkeinpä vihaa mäkkiä, mutta sen sijaan hese on rakkautta <3 Ohan se kalliimpikin, mutta mielummin sitä maksaa sen pari euroa enemmän hyvän maun takia.

Tänään tuli kokkailtua wokkia, jos joku nyt jäi miettimään mitä tuo alimmaisen kuva mössö on. Nuudeleita, paprikaa ja mozzarellajuustoa. Yksinkertaista, halpaa ja enemmän kuin hyvää! Mun elämä ilman wokkipannua ois kyllä puolet ankeempaa, sillä saa taiottua vaikka minkälaisia herkkuja, nam.

Eilen ja tänään tuli myös pyörähdettyä Sokoksen 3+1 päivillä. Ostokset jäivät suhteellisen pieniksi ja ihan hyvä niin. Mutta mukaan lähti uusi deodorantti, vartalorasva ja Remingtonin rakkauslainerauta/kiharrin. Niin ja valokynä, mutta se pääsi jo käyttöön joten en jaksanut kuvaan kaivaa.

Mulla on tapana ostaa deodorantit ja vartalorasvat aika pitkälti tuoksun perusteelta. Loppupeleissä oon niitä ihmisiä, joilla deodorantin käyttö ei olisi ees pakollista. Mutta koska ne tuoksuu niin hyvälle niin pakkohan se on! Tuo LdB:n deodorantti lähtikin puhtaasti ihanan, makean tuoksunsa takia mukaan. Samoin kuin vartalorasva, joka tosin osottautui jo muutenkin hyväksi ostokseksi. Tuoksun lisäksi imeytyy nopeasti ja jättää ihon ihanan tuntuiseksi.

Tuo Remingtonin rauta olikin oikea löytö. Yhdessä vaiheessa tuota paljon katselin ja himoitsin, mutta en kuitenkaan jostain syystä hakenut ja jossian vaiheessa se unohtuikin kokonaan. Tänään Sokoksen yläkerrassa kierrellessä se osuikin yllättäen silmiin hieman päälle 20 euron hinnalla. Paljon ei raaskinut jäädä miettimään kun hyllyssä oli tuon paketin lisäksi enää näytekappalle. Mukaanhan se lähti ja huomenna olisi tarkoitus päästä testailemaan. Innolla odottelen lopputulosta.

Mutta hyvää alkavaa viikonloppua kaikille ja muistakaa nauttia elämästä sateisesta kelistä huolimatta!

Jackets and shoes

Tänään aamu alkoi harvinaisen hyvin. Sain nukkua pitkään, sillä työt kutsuvat vasta illalla. Rakastan aamuja joilloin herätessä tajuaa, että vielä voi ummistaa silmänsä ilman kiirettä. Kun uni ei enää houkuttele, voi uppoutua heti aamusta hyvän kirjan ääreen. Jossain vaiheessa maha alkaa tosin kuitenkin murahtelemaan vaativasti ja ilmoittaa, että sekin haluaa huomioita. Tähänhän ei auta mikään muu kuin kömpiä sängystä ylös ja käydä iskemässä musiikit koneelta päälle. Niin ja tietysti se aamupala. Omani ei ainakaan huonontanut aamuani, niinkuin kuvasta näkyy.
 

Kahvia, mansikoita ja Aamulehti. (Sarjakuvat on parhaita!)

 Mä bongasin eilen varmaan aikalailla tämän vuoden viimeiset mansikat ja pakkohan ne oli mukaan napata. Unohdin ne illalla, joka ei ollut huono homma. Oli meinaan maittava aamupala. Ja kahvi on vaan parasta muumimukeista. (Ja juu kyllä tuolla mukissa kahvia on, kerkesin vaan kulauttaa osan kurkkuuni ennen kuvan ottoa..)

Mutta juu, tän postauksen idea ei ollut esitellä mun mukavaa aamua. Oon tässä hetken elellyt siinä fiiliksessä, että kamera ei vaan nykyään tottele mua ja kaikki kuvat epäonnistuu. Syy miks tänkin blogin kuvat on ollut vähän yksitoikkoisia (suomeksi kaikki vanhoja). Kamerassa on myös roikkunut muutama kuva, jotka on pitänyt tänne laitella. Kuitenkin pelkkä ajatus niiden muokkaamisesta ja huonosta laadusta on saanut kiinnostuksen häviämään. Päätin kuitenkin kuvailla aamuani ja samalla kuvasin yhden uudemman ja toisen vanhemman ostoksen. Kamerassa pyöri vielä yksi ostos lisää, joten ajattelin että kaippa ne tänne nyt voi heittää. Eikä ne kuvat loppupeleissä ollutkaan niin hirveitä.

 Ensimmäisenä vuorossa onkin takkirakkautta! Bongasin nuo H&M:n lasten(!!!)osastolta noin päälle kuukausi sitten ja rakastuin. Matkaan lähti ensimmäisenä tuo vaalean beige takki, joka on alempana. Ajattelin, että hyvää vaihtelua ikuisille mustille takeille. Ja on kyllä ollut kovassa käytössä, jonka huomaa esimerkiksi siitä että on hieman venynyt mustaan verrattuna. Ei se onneki noin lörpähtänyt päällä ole, henkarissa ei vaan edusta.

Mutta kuitenkin, tuo musta jäi kummittelemaan mieleeni myös. Kummittelu muuttui jossain vaiheessa "pakko saada" reaktioksi, ja kun palkka kilahti tilille niin juoksin kiireesti sen hakemaan. Ei noita hinnallakaan ole pilattu (29,95e/kpl) ja mustaan mulla oli käytettävissä viiden euron lahjakorttikin.

Noi takit vaan toimii niin paljon. Joka asussa. Mitäköhän teen, kun tulee hirmu pakkaset ja joudun (ehkä) vaihtamaan paksumpaan takkiin. Ehkä teen uusia löytöjä lastenosastolta.

Mutta sitten toiseen rakkausaiheeseen:

Kengät. Asia mitä jokainen nainen jumaloi. Mun jumaloinnin kohteeksi osottautui hetki sitten nämä kaunokaiset (joista voi olla todella montaa mieltä). Selailin Nelly.comin aleissa ja katselin yllätys, yllätys kenkiä. Nämä pomppasi muutamankin kerran silmiin ennenkuin niihin kunnolla kiinnitin huomiota. Aluksi hetken mietin, että onko noi hienot vai ei. Lopulta päädyin siihen, että ne on enemmän kuin hienot. Eikun tilaukseen ja pakettia odottamaan. Kun kengit kotiutuvat, koitti jännityksen hetki. Onko ne sopivat, onko ne hyvät jalassa.. Ja kyllä, on sopivat ja on hyvät jalassa! Tilasin koon 36 ja juu voi olla että 35 olisi voinut olla vielä parempi mutta kun ei ollut. Nuokin menevät.

Ainut yllätys oli korko. En sen mittaa katsonut kun kengät tilasivat. Jalkaan laittaessa tulikin pieni "wow" efekti kun pituutta tulikin 13,5cm lisää. Mutta ei se haittaa, mä tykkään olla korkealla! Ja korkoa ei edes huomaa käytössä.

Tyytyväisinä näistä ostoksista voinkin hyvällä mielellä jatkaa vaatekaapin tyhjentämistä, koska kirppispöytä kutsuu parin viikon päästä! Vihdoin ja viimein, on kyllä menossa kunnon kasa myyntiin.

summer cottage, i miss you

Tälläisinä viikkoina niinkuin nyt kaipuu mökille on kova. Se on se mun oma piilopaikka, salainen kupla. Paikka missä arjen murheita ja stressiä pääsee piilon ja kaikenlisäksi siellä ne jopa unohtaa. Paikka, missä voi vain olla ja rentoutua. Nauttia ja rakastaa.

Paljon muistoja, niin hyviä kuin huonojakin. Naurua, iloa, lämpöä, onnellisuutta ja seesteityttä. Sitä mökki on mulle. Tietysti saunan, ruuan, uimisen ja hyvän seuran lisäksi.

Tämän kesän reissu oli täydellinen. Mukava oli lisäkseni vain avopuolisoni ja rakkauspakkauskoira. Tietysti myös omaa pientä ja rakasta sukua tuli nähtyä, mikä kuuluu aina reissuihin. Neljä päivää täydellisyyttä, rentoutumista ja stressin unohtamista.

Joku voisi luokitella neljän/viiden tunnin ajomatkan huonoksi asiaksi. Itse en. Meidän mökille on aina ollut pitkä matka ja musta se kuuluu asiaan. Tietää olevansa kaukana arjesta. En mä saa samaa fiilista jos menen esimerkiksi tunnin ajomatkan päähän. Niinkuin sitä yhdessä vaiheessa radiossa laulettiin, myös matka on määränpää.

Ensi kesä ja mökkeilykausi tule jo.

what happens next

Onpas ärsyttävää, blogille ei tunnu löytyvän tarpeeksi aikaa (tai sitten oon vaan itse huono ajankäyttäjä), joka jokseenkin ärsyttää. Yksi syy on kyllä myös tällä hetkellä todella pahasti vaivaava writers blockki, joka näkyy blogin kirjoittamisesta työhakemuksien kirjoittamiseen. Ei vaan suju, tuntuu että kaikki teksti on tönkköä ja puuroutuu yhteen, yh.

Viime viikon ovat olleet tasaisia ja ehkä jopa hieman tylsiä. Samat tutut ja turvalliset asiat kiertävän kehää niinkuin aina. Tuntuu, että olen jumittunut yhteen elämän välivaiheeseen. Työt eivät suju niinkuin pitäisi, tai kyllä työt sujuvat mutta töiden määrä ei niinkään. Toisen työpaikan löytäminen tuntuu mahdottamalle, asiaan voi ehkä tosin liittyä tuo ylhäällä mainitsemani syy hakemuksiin. Erehdyin, tai no loppupeleissä päätös oli todella hyvä, hakemaan TAKKiin opiskelemaan puoleksi vuodeksi. Nyt saan turhautua ja odottaa kutsutaanko minua edes haastatteluun.

Ehkä mulle ei vaan sovi tää paikoillaan oleminen. Asiaa vaikeuttaa vielä se, että silloinkuin töitä on, ovat ne illasta. Päivät olen kotona ja kaikki ystävät ovat koulussa. Muutenkin tuntuu tyhmälle käyttää välivuosi pelkkään paikallaan olemiseen kun mielellään sitä kehittyisi ja pääsisi eteenpäin. Malttamattomuus ei ole kiva juttu. Mä haluun vähän niinkun nythetikaikkitänne-asenteella päästä vauhtiin omassa elämässä ja saavuttaakin jotakin. Ei siis sillä etten mitään olisi tähän mennessä saavuttanut mutta i want more.

Tässä mä ilmiselvästi tähystelen seuraavaa etappia. Korviskin on näköjään kyllästynyt ja nuupahtanut odotteluun.

Onneks mulle on luotu semmonen kiva luonteenpiirre kun päättäväisyys. Vaika en pääsisikään TAKKiin eikä toista työpaikkaa löytyisi niin kyllä sitä aina jotain keksii. Sehän tässä välivuodessa kivaa onkin, ei ole mitään esteitä tai velvotteita. Voi vaan viipotella pää kolmantena jalkana ja jos suunitelmat epäonnistuvat, niin sitten kehittelee vain uusia. Plan A, plan B, plan C tyylillä. Apinan raivolla vaan eteenpäin, tuli sit lunta vai lehtiä tai jotain en mä tiedä. Saas nähdä mihin tän välivuoden aikana päädyn, nyt ollaan kuitenkin vasta alussa.

No mutta jo riittää pähkäily. Ja nyt hetkellinen miettiminen että mistä mä sit kirjotan. No eivaan. Viime viikonloppuna tuli pitkästä aikaa oltua hieman viihteellä - viime kerrasta olikin vierähtänyt melkein pari kuukautta. Mukava ilta mukavien ihmisten kanssa, hieman karaokee (no en mä laulanut) ja perinteisesti muutama.. .. lasi kuohuvaa sekä paljon naurua. Tissibaariinkin piti mennä mutta se sitten jäi matkan varrella. Ehkä ihan hyvä niin, koska mun holhooma apinalauma ois voinut innostua hieman liikaa.

Ja ulkona on muuten syksy, jos joku nyt ei oo vielä sattunut huomaamaan miten siellä on kylmä ja tuulee ja sataa ja lehdet lentelee naamaan. Mutta silti mä tykkään siitä. Syksypukeutuminen on kivaa ja muutenkin syksyssä on sitä jotain. Varsinkin tänä vuonna tää on erityisen kiva koska kesä oli mitä oli. Tai siis mikä kesä ylipäätänsä?

Ei aina voi tarkentaa oikeeseen kohtaan. Ja en tiedä mistä toi ilme on tullut.

 Tästä on hyvä jatkaa, minne nyt ikinä kukakin jatkaa. Tällä hetkellä itse taidan jatkaa suihkun kautta kaunistautumaan, sen jälkeen viipottaa kaupunkia kohti viemään taas yhtä työhakemusta ja sitten parantaa maailman kahvikupin äärellä.

PS;
Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

nothing is more powerful than love

Eilen oli jokseenkin sekava päivä. Sinänsä hyvä, mutta toisaalta ihan helvetin pelottava. Ja tunteita vahvistava hieman joka suunnasta.

Ensimmäisenä voisin aloittaa siitä, että nyt on pitkään haaveiltu leima selässä. En vielä jotenkin osaa ajatella, että siellä se nyt on, lapaluuta koristamassa. Pitkään mietitty ja vihdoin myös toteutettu. Itse tatuoiminen meni hienosti, en oikein osannut edes jännittää kunnolla.Vähän jopa ihmetytti oma rauhallisuus, mutta toisaalta kivempaa se oli rauhallisena olla kuin täristä paniikissa.

Ja kyllä, välillä sattui. Mutta kipu ei missään vaiheessa ollut sellaista, etteikö sitä kestäisi. Mutta suurimman osan tuntui enemmänkin hassulle rapsuttelulle ja välillä meinasin melkein torkahtaa. Vittumaisin asia koko hommassa taisi olla se, kun tatuoija tokaisee että "Nyt vähän puhdistetaan alkoholilla." Reaktoni oli kyllä aivan mahtava, ponkaisin eteenpäin tuolissa ja ekat sanat oli "Ei vitussa, anna mun ees tehdä se ite!" Joo, ei tuntunut hirveen mukavalle. Hetkellisesti tuntui että koko selkä olisi palanut.

Siinähän se killuu. Vähän on huono kuva, sorihei.

Aluksi ajattelin etten julkaise kuvaa missään. Ainakaan Facebookissa, sillä siellä on liikaa matkijoita. Tosin voihan sellaisia tännekin eksyä, mutta jotenkin tuntui turvallisemmalle julkaista tämä täällä. Ja kuvassa tatuointi on noin 3-4h vanha, eli iha vauva vielä!

Eilen selkä oli aika kipeä ja varsinkin oikea käsi mitä automaattisesti jännitin kun kuvaa hakattiin. Kuva myös kutisi hieman ja kirveli, välillä myös puhtaasti jomotti. Vähiten tuntui kun ei peittänyt kuvaa milläkään, mutta esimerkiksi Acutassa käydessä (tästä lisää myöhemmin postauksessa) ei paljoa huvittanut tuoretta tatuointia paljaana pidellä, joten pidin villatakkia päällä.

Yötä odottelin myös mielenkiinnolla, sillä ajatus siitä että tatuointi hiertää lakanoihin ei houkutellut. Niinkuin ei myöskään mahallaan nukkuminen. Mutta hyvinhän se meni, välillä heräilin siihen että käännyin selälleni. Mutta ei sekään pahemmin sattunut, joten ihan normaalisti mentiin.

Tänään tatuointi on voinut hyvin, paitsi kutisee aivan törkeästi. Tekee mieli kirota ääneen kun raapiminen on kielletty. Pakko siis tyytyä läimimiseen. Ihanan terveen kuuloista..

Peseminen ja rasvaaminen sujuvat yllättävän hyvin, mutta helpommin pääsee kun joku on auttamassa. Pelkään myös että jotenkin saan tämän tulehtumaan, joten hoidan sitä ehkä liiankin tunnollisesti. En sitten tiedä voiko liian tunnollisesti oikeastaan hoitaa. Ja eniten odotan sitä, että pääsen laittamaan olkaimelliset rintsikat päälle. Vielä en ole halunnut, että olkain ottaa kiinni ja mahdollisesti hiertää tatuointiin.

Ja hieno teinipeili kuva vielä. 

Tolla tatuoinnilla on mulle montakin merkitystä. Yksi merkityksistä on nuo joutsenet, jotka tunnetaan ärhäkkinä ja vittumaisina eläiminä. Mutta silti kauniina ja tietysti yksi asia ylitse muiden; ne pysyvät saman kumppanin kanssa koko elämän. Ja se on musta ihan tajuttoman hienoa. Ja tota mielipidettä musta myös koeteltiin eilen.

En nyt hirveän yksityiskohtaisesti ala tapahtumia kertoa, mutta jonkin verran kuitenkin. Mitään liian vakavaa ei sattunut, mutta kuitenkin jotain sellaista mikä laittaa miettimään asioita taas uudelleen.

En tiedä olenko kertonut, mutta siis asun yhdessä poikaystäväni kanssa. Eli virallisesti ollaan toistemme avopuolisoita, jee! Ja yhdessä ollaan oltu vasta (joillekin ehkä jo) hieman päälle 3 vuotta. Kyseinen herra on ainakin tällä hetkellä ja toivottavasti jatkossakin mun elämäni tän hetkinen rakkaus. Meidän suhde on ehkä joidenkin mielestä hieman omalaatuinen - ei ikinä olla haaveiltu kihloihin tai naimisiin menosta. Lapsista puhumattakaan.

Eilen sain soiton häneltä että on ollut kolarissa. Ja voisin heti perään mainita ettei ollut ensimmäinen tuollainen soitto minkä häneltä olen saanut. Tietysti heti ekana kysyin että onko hän kunnossa ja kyllä hän oli. Niinkuin kaikki muutkin. Aluksi luulin että kyseessä oli ollut joku pieni peräänajaminen taajama-alueella mutta ei. Kyseessä olikin sen tyylinen kolari, jossa oli suorastaan ihme että kaikki osapuolet selvisivät hengissä ja ennenkaikkea ilman vammoja.

Kolari sattui siis moottoritiellä hienosti vielä kello neljä iltapäivällä. Lyhyesti sanottuna auto, jonka kyydissä avopuolisoni oli, oli lähtenyt käsistä moottoritielle vievän rampin kohdalla. Ja keli oli tapahtuma hetkellä huono, tie märkä ja liukas. Nopeutta oli ollut n. 50-60km/h, eli aivan normaali. Auto ajautui ohituskaistalle ja ensinki siihen meinasi törmätä rekka. Rekkakuski sai kuitenkin juuri ja juuri väistettyä. Seuraavaksi tulikin toinen henkilöauto, jolla ei ollut mitään mahdollisuuksia väistää. Ja tässä vaiheessa kiitos ja ylistys sen henkilöauton kuskille, että oli ollut hereillä. Oli nopeasti arvioinut tilanteen ja saanut törmäyksen osumaan taakse, koska siellä ei ollut ketään. Ja siis pelkääjän puolelle taakse, avopuolisoni oli pelkääjän puolella edessä. Jos auto olisi tullut etuosaan, en tiedä mitä avopuolisostani olisi jäljellä. Ja kävelisikö hän enää koskaan.

Mua kylmää myös aika paljon ajatus siitä, että olin itse myös aluksi menossa kyseisen auton kyytiin. Ajattelin, että menen koululle odottelemaan ja sitten samaa matkaa avopuolisoni kanssa kotiin. Kiitos kerrankin laiskuudelleni, silllä en jaksanut jäädä odottelemaan vaan menin bussilla. Muuten olisin itse ollut takapenkillä.

Kun kuulin onnettomuuden yksityiskohdat, niin tottakai järkytyin. Oli ollut niin lähellä, etten menettänyt sitä mikä minulle on tärkeää. En ala tapahtumaa jossittelemaan, mutta se oli taas pieni muistutus. Koska vaan voi tapahtua mitä tahansa. Näitä muistutuksia on kyllä mielestäni ollut jo ihan tarpeeksi. Mä en osaa sanoin kuvailla, miten iloinen ja huojentunut olin kun mulle tajuttoman tärkeä ihminen sai toisen mahdollisuuden. Ja tänään kun heräsin, tajusin että miten rakkaus, joka on aina ollut syvä, voi tuollaisen tapahtuman johdosta syventyä vieläkin enemmän. Molempien osapuolten osalta.

Ja jos joku jäi miettimään, että miksi me Acutassa käytiin. Ihan vain siksi, koska ambulanssi kuskit olivat sanoneet että jos yhtään alkaa niskoihin sattumaan niin täytyy käydä. Ja mikä yllätys, että alkoi. Niinkuin myös yläselkään. Kyseessä ei kuitenkaan ollut mitään vakavaa, lihakset vain jumissa niinkuin arveltiin.

Kuka tunnistaa kirjan parhaimman. Tai no, koko kirjasarja on parhain.

En tiedä oliko tässä mitään pointtia. Olen vielä sen verran hämilläni eilisestä, ettei teksti luista parhaiten. Voi olla että tulen korjailemaan tätä myöhemmin.

Eilinen oli mulle muistutus monesta asiasta. Unelmien toteuttamisesta, rakkaudesta, elämän heikkoudesta, mahdollisuuksista ja varovaisuudesta. Toivotaan että tekin muistatte nämä asiat.

Loppuun vielä iso kiitos Tuomakselle joka teki mun selästä paljon kivemman ja enemmän mun näköisen! ;D 

Do you enjoy your life?

Mä en ole ikinä ollut missään asiassa mitenkään erikoisen hyvä tai täydellinen, en yleensä edes hiponut niitä. En piirtämisessä, en kirjoittamisessa, en valokuvaamisessa, ulkonäössä, koulussa, en ole se täydellisin ystävä tai avopuoliso. En ole myöskään se kaikista avoin ja helposti lähestyttävin ihminen. Joissain asioissa voin ehkä olla lähellä "ihan hyvä", mutta en ikinä yhtä hyvä kuin joku muu. Ainut asia missä ehkä olen hyvä, melkeinpä paras omaa laatuaan on se kuuluisa vittuileminen ja päänaukominen. Musta huumori. Ja en tiedä onko se niin hyvä asia.

Mutta niinkuin ehkä voisi luulla, niin nuo asiat eivät masenna mua. En tunne kateutta jos katson jonkun muun työhakemusta tai koulutodistusta. Tai jos todella kaunis ihminen esittelee mulle uusia vaatteitaan. Tottakai saatan joskus miettiä että "voi vitsit ois hienoo jos mäkin osaisin", mutta yleensä siihen se sitten jääkin. Olen aidosti iloinen jos joku on onnistunut jossakin tai tekee jotain hienoa. Innostun helpolla muiden uusista ideoista, vaikka ne eivät minua koskisikaan.

Kattokaa ny tota punapäätä mun vieressä, oisitte tekin ylpeitä!

 Ja mikä onkaan hienompaa kuin omistaa kauniita ja taitavia ystäviä? Osaisinko mä nauttia niistä yhtä hyvin, jos olisin itse samanlainen? Vastausta en tiedä eikä se mua tuu varmaan ikinä haittaamaan.

On nimittäin yksi asia missä olen nykyään hyvä, en täydellinen enkä ainoa laatuani mutta silti hyvä. Ja se asia on nauttiminen. Eikä se ole aina ollut mulle itsestäänselvyys, ei todellakaan.Nykyään osaan aidosti ja oikeasti nauttia melkein jokaisesta hetkestä minkä elän. Voisi sanoa, että mun elämä on mulle pelkkää nautintoa. Tottakai mullakin on ne vaikeat hetket, kun kaikki menee päin helvettiä ja olo on epävarma. Ja seuraava asia voi kuulostaa jostakin ehkä oudolle, mutta nykyään osaan jollain tavalla nauttia myös elämän vastoinkäymisestä. Musta jokaisen pitää joskus lähteä pois omalta mukavuusalueeltansa ja tuntea olonsa epämukavaksi ja eksyneeksi. Koska jos on aina sitä perusmukavaa ja kivaa, niin siihen voi turtua liikaa ja lopulta unohtaa mikä on tärkeää.

Tää poitsu saa mut aina nauttimaan jopa niin suurissa määrin, että veikkailen sen ansaitsevan oman postauksen. :)

 Mä nautin, suorastaan rakastan sitä kun iltaisin pääsen oman rakkaan kainaloon nukkumaan. Vaikka olen tehnyt sitä joka yö melkein vuoden päivät ja sitä ennen kahden vuoden ajan viikonloppuisin. Ja se on mulle melkeinpä aina vaan ihanempi asia. Olen joka ilta kiitollinen siitä, että mulla on ainakin öisin paikka tässä maailmassa. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Samalla tavalla nautin päivittäisistä hellyyden osoituksista, pienistä kiusoittelusta ja juttelusta.

Samalla tavalla mulle on nykyään aina yhtä ihanaa istahtaa bussiin, iskeä musiikit soimaan ja mennä näkemään mun tukiverkkoa, päivin piristettä, toista perhettä eli ystäviä. En usko että tulen ikinä kyllästymään siihen, miten puhumme kaikesta mistä voi puhua ja vähän ehkä muustakin jäälaten äärellä, samalla välillä miettien että jos sitä menisi kuohuvalle ja pitäisi sen oikeasti siinä yhdessä. Harvemmin se pidetään.

Omnomnom, tästä nyt ainakin nauttii aina!

Nautin aina siitä kun kohdalleni osuu hyvä vaate-, hius- tai meikkipäivä. Parastahan on se kun on se harvinainen päivä kun kaikki noista kolmesta onnistuu. Niitä päiviä on kyllä ihan liian harvoin.
Nautin siitä kun saan iltaisin pestä ja rasvata mun kasvot. Siitä kun äiti tai isä soittaa, tai kun olen keskellä syvällistä keskustelua veljeni kanssa. Kun lempiblogia on päivitetty. Nautin siitä, miten asiat jotka ennen hermostuttivät ja ehkä jännittivät, jopa pelottivat, sujuvat nykyään hyvin.

Juhannus 2011 ja täydellinen hetki ikuistettuna, ei tietenkään kuvassa yhtä hiano kuin oikeasti. ;)

 Nautin ajelemisestä öisin avopuolisoni kanssa. Siitä, miten ei ole määränpäätä eikä ikinä tiedä mistä itsensä löytää. Miten hyvä musiikki lyö tahtia kaupungin valojen välähdellessä moottoritien sivussa.

Nautin myös siitä, miten hukassa periaatteessa tällä hetkellä olen. En tiedä yhtään mitä haluan tehdä "isona", joka ennen ahisti suuresti kun muut ovat varmoja koko elämästään. En tiedä yhtään mitä haluan opiskella. Tai mikä on se oma juttuni. Mutta nuo kaikki tekevätkin tästä elämän tilanteestani vain hienomman. Mulla ei ole rajotteita. Eikä suunitelmia. Tai oletuksia keneltäkään. Mä voin tehdä mitä ikinä haluan tai miltä ikinä tuntuu.

Jos mä omistaisin moton, mun mottoni olisi suhteellisen varmasti tämä;

"Älä murehdi sitä mitä sinulla ei ole, vaan nauti siitä mitä sinulla on!"