tiistai 18. syyskuuta 2012

what happens next


Onpas ärsyttävää, blogille ei tunnu löytyvän tarpeeksi aikaa (tai sitten oon vaan itse huono ajankäyttäjä), joka jokseenkin ärsyttää. Yksi syy on kyllä myös tällä hetkellä todella pahasti vaivaava writers blockki, joka näkyy blogin kirjoittamisesta työhakemuksien kirjoittamiseen. Ei vaan suju, tuntuu että kaikki teksti on tönkköä ja puuroutuu yhteen, yh.

Viime viikon ovat olleet tasaisia ja ehkä jopa hieman tylsiä. Samat tutut ja turvalliset asiat kiertävän kehää niinkuin aina. Tuntuu, että olen jumittunut yhteen elämän välivaiheeseen. Työt eivät suju niinkuin pitäisi, tai kyllä työt sujuvat mutta töiden määrä ei niinkään. Toisen työpaikan löytäminen tuntuu mahdottamalle, asiaan voi ehkä tosin liittyä tuo ylhäällä mainitsemani syy hakemuksiin. Erehdyin, tai no loppupeleissä päätös oli todella hyvä, hakemaan TAKKiin opiskelemaan puoleksi vuodeksi. Nyt saan turhautua ja odottaa kutsutaanko minua edes haastatteluun.

Ehkä mulle ei vaan sovi tää paikoillaan oleminen. Asiaa vaikeuttaa vielä se, että silloinkuin töitä on, ovat ne illasta. Päivät olen kotona ja kaikki ystävät ovat koulussa. Muutenkin tuntuu tyhmälle käyttää välivuosi pelkkään paikallaan olemiseen kun mielellään sitä kehittyisi ja pääsisi eteenpäin. Malttamattomuus ei ole kiva juttu. Mä haluun vähän niinkun nythetikaikkitänne-asenteella päästä vauhtiin omassa elämässä ja saavuttaakin jotakin. Ei siis sillä etten mitään olisi tähän mennessä saavuttanut mutta i want more.

Tässä mä ilmiselvästi tähystelen seuraavaa etappia. Korviskin on näköjään kyllästynyt ja nuupahtanut odotteluun.
Onneks mulle on luotu semmonen kiva luonteenpiirre kun päättäväisyys. Vaika en pääsisikään TAKKiin eikä toista työpaikkaa löytyisi niin kyllä sitä aina jotain keksii. Sehän tässä välivuodessa kivaa onkin, ei ole mitään esteitä tai velvotteita. Voi vaan viipotella pää kolmantena jalkana ja jos suunitelmat epäonnistuvat, niin sitten kehittelee vain uusia. Plan A, plan B, plan C tyylillä. Apinan raivolla vaan eteenpäin, tuli sit lunta vai lehtiä tai jotain en mä tiedä. Saas nähdä mihin tän välivuoden aikana päädyn, nyt ollaan kuitenkin vasta alussa.

No mutta jo riittää pähkäily. Ja nyt hetkellinen miettiminen että mistä mä sit kirjotan. No eivaan. Viime viikonloppuna tuli pitkästä aikaa oltua hieman viihteellä - viime kerrasta olikin vierähtänyt melkein pari kuukautta. Mukava ilta mukavien ihmisten kanssa, hieman karaokee (no en mä laulanut) ja perinteisesti muutama.. .. lasi kuohuvaa sekä paljon naurua. Tissibaariinkin piti mennä mutta se sitten jäi matkan varrella. Ehkä ihan hyvä niin, koska mun holhooma apinalauma ois voinut innostua hieman liikaa.

Ja ulkona on muuten syksy, jos joku nyt ei oo vielä sattunut huomaamaan miten siellä on kylmä ja tuulee ja sataa ja lehdet lentelee naamaan. Mutta silti mä tykkään siitä. Syksypukeutuminen on kivaa ja muutenkin syksyssä on sitä jotain. Varsinkin tänä vuonna tää on erityisen kiva koska kesä oli mitä oli. Tai siis mikä kesä ylipäätänsä?

Ei aina voi tarkentaa oikeeseen kohtaan. Ja en tiedä mistä toi ilme on tullut.

 Tästä on hyvä jatkaa, minne nyt ikinä kukakin jatkaa. Tällä hetkellä itse taidan jatkaa suihkun kautta kaunistautumaan, sen jälkeen viipottaa kaupunkia kohti viemään taas yhtä työhakemusta ja sitten parantaa maailman kahvikupin äärellä.

PS;
Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti